Miksi sinunkin on hyvä lukea Valtiovarainministeriön julkaisuja – 2019:53 ja sen kappale 5

marras 27, 2019 | Blogi, Finanssi

Valtiokonttorin ylitarkastaja kertoi minulle elokuussa projektin aloituspalaverissa univinkin: kannattaa tutustua valtiovarainministeriön Katsaus valtion taloudellisiin vastuisiin ja riskeihin –julkaisuun ja erityisesti 88-sivuisen raportin kappaleeseen 5, jossa kerrotaan Suomen valtion taseen ulkopuolisista, välillisistä vastuista. Vinkki oli osittain sarkasmia, nimittäin kappaleen ajatuksella lukeva saattaa viettää jonkun tovin valveilla eurooppalaista finanssipolitiikkaa miettien.

Perttu Heinonen, SVP Consulting Financial Services, Profit Software

Raportti kuvaa seikkaperäisesti, mihin sitoumuksiin hallitus ja kansanedustajat ovat meidän valtuuttaminamme nimensä laittaneet. Välilliset vastuut harvoin saavat vastaavaa huomiota kuin Suomen valtion velka, joka oli vuoden 2018 lopussa 105 miljardia euroa. Vastuiden ja takausten yhteenlaskettu summa oli saman vuoden lopussa 56,6 miljardia euroa. Vastuiden määrä on suhteellisesti kasvanut eniten viime vuosina, yli kaksinkertaistunut vuodesta 2010. Esimerkkejä välillisistä vastuista ovat Finnveran myöntämät vientitakuut sekä valtion asuntorahoituksen takaukset. Uutiskynnyksen ovat ylittäneet ainoastaan Euroopan kriisirahaston ERVV:n Kreikalle myöntämät lainat vuonna 2012. Raporttia lukiessa mieleen saattaa tulla myös se, miten vastaavista vastuista ja takuista pidetään kirjaa valtiovelan suhteen kriisiytyneissä maissa.

Onneksi ainakin Suomessa pidetään välillisistä vastuista tarkkaa seurantaa. Näiden vastuiden vakuudet, esimerkiksi rahoitettavat asuinrakennukset, rekisteröidään Profit Softwaren toimittamaan vakuushallintajärjestelmään*. Järjestelmän tarkoituksena on parantaa valtion kykyä huolehtia laina- ja vakuustoiminnoistaan entistä automaattisemmin. Yksi esimerkki tärkeästä toiminnallisuudesta ovat valtion asuntorahoituksen täytetakaukset. Kuten alussa mainitussa riskiraportissa kuvataan, näiden täytetakauksien myöntäminen on lähtökohtaisesti riskipitoista. Rakentamisen kustannuksista 85-95 prosenttia lainataan ja laina-aika voi olla peräti 45 vuotta. Normaalisti markkinoilta ei rahoitusta näillä ehdoilla saisi.

Voidaan hyvin puhua yhteiskunnalle kriittisestä ja tärkeästä IT-järjestelmästä. Vaikka yöuniini hiipiikin pelkoja jatkossa kansainvälisen rahoitusmarkkinan vakaudesta, niin tietojärjestelmien osalta pystyn nukkumaan yöni paremmin.

Valtiokonttori
Valtiokonttori palvelee valtionhallintoa, kansalaisia, kuntasektoria, yhteisöjä ja yrityksiä. Virasto perustettiin 1876 ja se työllistää noin 270 henkilöä.

Profit Software
Profit Software rakentaa moderneja IT-ratkaisuja pankkien, rahoituslaitosten, vakuutusyhtiöiden ja varainhoitoyritysten tarpeisiin 230+ asiantuntijan voimin. Missiomme on, että finanssialalla ei ole yhtään huonoa eli epäkäytettävää tai turhaan manuaalista järjestelmää.

*) Valtiokonttori valitsi Profit Softwaren vakuushallintajärjestelmän toimittajakseen

Uutiset

Kestävän rahoituksen direktiivit lähestyvät vauhdilla

Kestävä rahoitus on aihe, jonka merkitys ilmastonmuutoksen kiihtymisen myötä on entisestään lisääntynyt. Kestävän rahoituksen määritelmä on toki laajempikin, ympäristötekijöiden lisäksi siinä tarkastellaan myös yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyviä näkökulmia, eli...

Tiimityön pohjana luottamus ja kommunikaatio

Tässä sisältösarjassa tuomme esille Profit Softwaren eri kehittäjätiimejä. Tällä kertaa tutustumme Jereen ja Teemuun, jotka työskentelevät yhdessä mm. Data Masking -ratkaisun parissa. Ratkaisua voidaan käyttää henkilötietojen häivyttämisessä eli maskauksessa. - Me...

Blogi

Tuotekehitystä ketterästi ja yhdessä oppien

Tässä sisältösarjassa tuomme esille Profit Softwaren eri kehittäjätiimejä. Nyt esittelyvuoron saa Mikan ja Teron johdolla tuotetiimimme, joka on erikoistunut Profit Life & Pension -järjestelmään tunnetussa ja pitkäaikaisessa finanssialan asiakkuudessamme. Mika...

Mitä löytyy modernin sopimushoitojärjestelmän ytimestä?

Digitalisaatio on jo monen vuoden ajan ollut kestopuheenaihe vakuutusalalla. Koronaviruksen tuoma paine pystyä palvelemaan asiakkaita etäyhteyksin kiihdytti keskustelua entisestään. Yhtiöt ovatkin viimeistään koronan myötä kehittäneet asiakasrajapinnassa tapahtuvaa...

Alanvaihtajina IT-alalla

Haastattelimme kolmea, jo pitkän uran vakuutus- ja pankkialalla työskennellyttä profitlaista: Annikaa, Elkaa ja Maijaa. Annikalla ja Elkalla on takanaan parisenkymmentä vuotta työskentelyä vakuutusalalla, Maijalla on pitkä kokemus pankkimaailmasta. Alanvaihtajina...

Me tarjoamme turvallisen alun tech-uraansa aloitteleville

Alkuvuoden 2022 aikana olemme saaneet yli kaksisataa työhakemusta juniorpositioihin eri paikkakunnille. Loistavista hakijoista valitsemme keväällä aloittamaan eri tiimeissämme toistakymmentä nuorta osaajaa. Meillä on kokemusta jo useiden vuosien ajalta uraansa...

Profit Software tarjoaa monipuolisia haasteita junior-kehittäjille

Ilmari tuli Profit Sofwarelle töihin vuoden 2021 toukokuussa. Hän on opiskellut Lappeenrannan yliopistossa tuotantotaloutta, pääaineenaan data-analytiikka päätöksenteossa. Etsiessään kesätöitä hän löysi Profit Softwaren työpaikkailmoituksen ja kiinnostui lukemastaan....