Mobiilisovellusten teknologiavalintoja ohjaavat maturiteetti, asiakas ja tietoturva

Mar 5, 2021 | Finance, News

Käyttäjälle mobiilisovellukset näyttäytyvät useimmiten visuaalisten elementtien kautta. Teknologiset valinnat vaikuttavat kuitenkin sovelluksen taustalla kaikessa. Monilla finanssialalla käytetyillä järjestelmillä on pitkä historia ja uutta teknologiaa otetaan käyttöön vähitellen, yhtenä esimerkkinä pankkiasiointiin liittyvät mobiilisovellukset.

-Kun lähdemme toteuttamaan sovellusta, on asiakkaan olemassa olevilla teknologisilla valinnoilla merkitystä. Huomioitava seikka on lisäksi sovelluksen kehitykseen valitun teknologian maturiteetti, eli se, että teknologia on ollut olemassa jo muutaman vuoden ja nähtävissä on, että se on olemassa myös kymmenen vuoden päästä, kertoo Profit Softwaressa kehittäjänä työskentelevä Niko Erkintalo.

Kollega Jani Ojanen on samaa mieltä ja jatkaa: – Kun puhutaan finanssialan softasta, niin teknologioiden maturiteettiin liittyy vahvasti uskottavuus: teknologian ollessa jatkuvassa käytössä, löydetään bugit ja haavoittuvuudet suuren yhteisön toimesta helpommin.

Uskottavuus ennen kaikkea

Käyttäjän odotukset finanssialan mobiilisovellusta kohtaan ovat erilaiset kuin käytettäessä esimerkiksi ruoan tilaamiseen tarkoitettua sovellusta.

-”Wow-elementtejä” on toki hyvä olla, mutta vielä merkittävämpää on se, että käyttäjä kokee sovelluksen turvalliseksi, toteaa Jani.

Uskottavuuteen liittyy olennaisesti myös tietoturva. Mobiilisovelluksen ollessa kyseessä, voi sormenjälki tai PIN-koodi vastata tunnistautumista. Joskus käytetään myös kolmannen osapuolen tarjoamaa tunnistautumista. Itse sovellukseen ei tule kerätä käyttäjätunnusrekisteriä, tähän voi käyttää esimerkiksi pilvessä sijaitsevaa taustasovellusta.

Kuten alussa mainittiin, suunnittelutyö alkaa kestävistä teknologiavalinnoista.

-Projektin alussa meillä on tiedossa arkkitehtuurinen ja visuaalinen kokonaisuus, itse toteutusta tehdään pala kerrallaan. Joskus jokin graafinen elementti saattaa vaatia hurjasti työtä ja muutamalla visuaalisella muutoksella työ muuttuu mahdottomasta mahdolliseksi, sanoo Niko.

Profit Softwaren varainhoidon mobiilisovellus on React Native -sovellus, eli sama koodi kääntyy natiiviksi niin Androidille kuin IOS:lle.

-Perusperiaatteena kehityksessä kannattaa pitää arkkitehtuurisuunnittelua, joka tukee sovelluksen laajennettavuutta, hyvää dokumentaatiota ja testausta, tiivistää Niko.

Lue myös:

Moderni pilvi meets finanssimaailma

Yksinkertaisuus ja ymmärrettävyys ovat keskiössä finanssialan mobiilisovellusten suunnittelussa

 

News

Profit Software ranked number 120 on the Tivi 250 list

Tietoviikko has published its yearly report on Finland’s 250 largest ICT companies. It states that ICT sector has grown rapidly; one sign was that minimum revenue limit in order to get to the list was 10.4M euros when it last year was 9.1M euros. The average turnover...

Profit Software rebrands as Evitec to support Nordic expansion

Profit Software is a leading provider of system solutions and consulting services to the Nordic financial service industry. It also offers analytics and information management services across multiple industries. The company is now starting a major rebranding project...

Blog

Migration, like fitting a cube through a round hole

When an insurer is planning a system renewal, the primary focus is usually on how the new system supports needs today and in the future. However, few insurance companies start from scratch. Especially within life insurance, policies may be even more than 50 years old....

The development path of an initial idea into a new functionality

In the beginning, there is an initial idea. A fragment of a phrase from a conversation suddenly springs to mind. A question to colleagues, "has this ever come up with your client?". And in no time, we are in full swing at work, conceptualizing a new functionality! The...

System renewal – an upgrade in technology or also something else?

When discussing a system renewal, hot topics are amongst other digitalization, automation, conversions, and migration. And nothing wrong with these, all important factors ensuring the new system operates as whished and delivers the expected benefit. But will a system...