Valtiokonttorin vakuushallinnan järjestelmän uusiminen lähti liikkeelle käyttäjien ja prosessien tarpeista. Aiemmin käytössä ollut järjestelmä oli vuosikymmeniä vanha ja siinä oli sen aikaiset ohjelmointikielet. Valtiokonttorin yksi tulevien vuosien tavoite, liiketoimintaprosessien ja riskinhallinnan tehostaminen, asetti osaltaan lähtökohdat uudistustyölle.

Valtiokonttorin projektipäällikkö, Virpi Narushima, on erittäin tyytyväinen uuteen järjestelmään.

-Uuden järjestelmän myötä meillä on käytössämme ratkaisu, joka palvelee aidosti päivittäisen työn prosesseja ja rutiineja, kertoo Valtiokonttorin Antolainaus-palveluiden apulaisjohtaja Sanna Pälsi.

Kehitystyötä on tehty asiakaslähtöisesti reilun vuoden ajan.

-Käyttäjät ovat olleet keskiössä koko projektin ajan. Aloitimme kehitystyön käyttäjätarinoista, jotka muodostivat projektin ytimen, eli mitä järjestelmällä halutaan tehdä. Nämä kolme peruspilaria ovat vakuuden perustaminen vaivattomasti, sen muokkaus ja päivittäminen ja lopulta päättäminen, jatkaa projektipäällikkö Virpi Narushima.

Ajantasainen tieto aina saatavilla

Käyttäjätarinoita avaamalla projekti lähti etenemään. Lopputuloksena syntyi järjestelmä, joka tuottaa reaaliaikaista tietoa ja jolla voidaan tuottaa paremmin vakuusarvolaskentadataa.

-Integraatio Maanmittauslaitokseen on ihan mahtava. Näemme ”panttikirjan elämää” reaaliajassa ja tiedämme heti, onko kohde esimerkiksi ulosmitattu. Panttikirjan asiatietojen lisäksi meillä on käytössämme vakuusarvon laskentamalli ja kaikki tieto on nähtävissä maantieteellisesti, eli missä vakuuspotit ovat ja minkä arvoisia ne ovat, kertoo Narushima.

-Reaaliaikaisen yhteyden lisäksi korostaisin vielä sitäkin, että järjestelmä osaa järjestää rasitustodistusten etuoikeusjärjestyksiä ja laskee panttikirjojen vakuusarvot, jatkaa Pälsi.

Lähitulevaisuudessa on luvassa lisäominaisuuksia: raportointia laajennetaan kattamaan korkotukilainojen vakuusarvoraportointi.

Etäyhteistyötä ja eksoottisia vakuuksia

Projektissa on täytynyt huomioida monenlaisia asioita, kuten olemassa olevan vakuuskannan migraatio uuteen järjestelmään. Tämä ei ole yksiselitteistä, kun mukana on vanhaa vakuusmassaa aravalainoista lähtien. Migraatio saatiin oikeilla työkaluilla hoidettua hyvin. Lisäksi Valtiokonttorin tuote- ja lainaryhmien laaja kirjo asetti Profit Softwaren kehitystiimin uudenlaisten pohdintojen äärelle.

-Meillä on esimerkiksi yhteispanttauksia ja annoimme kyllä välillä melkoisia pähkinöitä purtavaksi Profit Softwaren projektipäällikölle, Janne Takalalle. Aina hän kuitenkin tuli takaisin ratkaisun tai kahden kanssa eli todella hyvin nämä meidän antamat speksit Janne vei tiimille, ja edelleen niistä jalostettiin meille ratkaisuja, sanoo Narushima.

Projektia on edistetty ketterän kehityksen menetelmin, kahden viikon sprinteissä. Yhteistyö Profit Softwaren kanssa on sujunut etätyöaikana erinomaisesti ja lopputulos saa kiitosta.

-Profit Softwaren osaaminen hahmottui jo alun teknisissä vuoropuheluissa. Emme varmaan edes alussa ymmärtäneet, mihin kaikkeen uusi järjestelmä pystyy. Nyt meillä on käytössämme oikea ja ajantasainen tieto, jota voidaan jatkossa hyödyntää eri tavoin. Saimme ratkaisun, joka meille luvattiin, sovitussa budjetissa ja aikataulussa. Kaikki on mennyt todella hienosti, jopa yli odotusten, päättää Pälsi.

-Kyllä, tämä on timanttinen kokonaisuus, täydentää Narushima.

Profit Software toteutti Valtiokonttorille vakuushallintajärjestelmän, jolla hallinnoidaan valtion myöntämien lainojen ja korkotukien vakuuksia sekä valtiontakauksia. Projekti aloitettiin syksyllä 2019 ja se kesti kaikkiaan reilun vuoden. Profit Software valikoitui toimittajaksi kilpailutuksen kautta.

Valtiokonttori palvelee valtionhallintoa, kansalaisia, kuntasektoria, yhteisöjä ja yrityksiä. Se vastaa valtion lainanotosta, kassavarojen sijoittamisesta ja valtionvelan riskienhallinnasta. Virasto perustettiin 1876 ja se työllistää noin 260 henkilöä.

Profit Software on finanssialalle järjestelmäratkaisuja ja konsulttipalveluita toimittava yritys. Lisäksi tarjoamme analytiikka- ja tiedonhallintapalveluita useille toimialoille. Yritys perustettiin vuonna 1992. Toimistot sijaitsevat Espoossa, Tampereella, Porissa, Lahdessa, Tallinnassa ja Tukholmassa. Työllistämme 250+ henkilöä.

Profit Loans & Collaterals on antolainauksen ja vakuushallinnan elinkaarijärjestelmä, joka soveltuu parhaiten suomalaisen yritysrahoituksen tarpeisiin. Ratkaisu koostuu moduuleista, jotka kattavat rahoituksen koko elinkaaren. Näillä moduuleilla hallinnoidaan lainoja ja vakuuksia sekä luottopäätöksiä ja luottoriskilaskelmia. Teknologioina on mm. React, .NET ja SQL Server.

Lue myös:

Case Valtiokonttori: Uuden vakuushallintajärjestelmän kehitys ketterin menetelmin

Valtiokonttori valitsi Profit Softwaren vakuushallintajärjestelmän toimittajakseen