Suunnitelmissa pilvimigraatio? Pilven joustavuus ja skaalautuvuus helpottaa tulevien liiketoimintatarpeiden toteuttamista

tammi 19, 2022 | Analytics, News, Teknologiat

Moni yritys alkaa viimeistään nyt havahtumaan siihen, millaisia hyötyjä pilvi liiketoiminnalle pitkällä aikavälillä tuo. Migraatio on-premisestä pilveen ei ole kuitenkaan nopea prosessi. Ensi alkuun on syytä tunnistaa tavoitetila: siirrytäänkö pilveen lift and shift -siirrolla, jossa nykyinen data ja sovellukset siirtyvät pilveen uusille palvelimille ilman merkittäviä arkkitehtuurimuutoksia vai otetaanko käyttöön pilvinatiiveja palveluita, jolloin myös toteutus vaatii enemmän aikaa.

– Sanoisin, että tämä on ensimmäinen asia, jota tulee pohtia. Migraation toteutustapa vaikuttaa ensinnäkin kustannuksiin, mutta myös siihen, miten pilven ketteryys ja skaalautuvuus saadaan hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla, kertoo lukuisissa pilvitoteutuksissa mukana ollut Timo Pillikko.

Yleensä ennen varsinaisen työn aloittamista kannattaa tehdä Proof of Concept (POC), jossa todennetaan asian toteuttamiskelpoisuus. Samalla varmistetaan, että oletukset toimivasta arkkitehtuurista ovat oikeita, ja että virtuaalipalvelimet ovat oikein mitoitettuja. Virtuaalipalvelimien vertaus konesalissa oleviin palvelimiin on haastavaa ja vie aikaa. Mitoitus on helpompaa tehdä, kun ensin testataan ja sen jälkeen kiinnitetään kapasiteettiä. Oman lisänsä palvelimien vertailuun tuo se, onko käytössä yksi klusteripalvelin vai yksittäisiä palvelimia.

Skaalaa resurssit oikein

Projektin alkuvaiheessa käydään asiakkaan kanssa läpi, kuinka usein tietoja virkistetään ja palveluita käytetään.

– Jos tiedot päivittyvät muutaman kerran päivässä vs. useita kertoja päivässä, puhutaan ihan eri kustannuksista. Pilvi on joustava, kunhan tarve on etukäteen pohdittu: mitkä ovat ne oman liiketoiminnan tarpeet tai onko palvelin tuntiveloitteinen vai kiinteähintainen, selostaa Pillikko.

Pilveen siirtyminen vaatii rahallisia panostuksia varsinkin alkuvaiheessa. Kuluja tulee niin varmistuksista, joita tuodaan on-premiseen, mutta myös levyjärjestelmistä. Lisenssikustannukset riippuvat luonnollisesti palveluntarjoajasta. Osa kuluista voi olla helposti laskettavia kiinteitä kuluja esimerkiksi aina käytössä oleva tietokanta, josta tehdään resurssivaraus määräajaksi. Osa taas voi olla muuttuvia, kuten tietoliikennekulut ja palvelut, jotka laskutetaan resurssin käytön mukaan. Näiden osalta todellinen kustannus on usein hyvin haastavaa ennustaa.

Pilviympäristö, turvallinen ympäristö

Profit Softwarella on vahva ymmärrys finanssialasta ja sen tiedonhallinnalle asettamista vaatimuksista. Ympäristön tietoturva on kaiken lähtökohta.

Kun POC:sta siirrytään kohti tuotantoympäristöä, kannattaa aloittaa Azuren hallintamallin pohtiminen – kenellä on pääsy Azuren portaaliin. Lisäksi käytännöt on syytä pohtia tarkkaan: mihin sijainteihin palveluita voidaan laittaa pystyyn, ketkä voivat palveluja poistaa, miten tietoja monitoroidaan tai minne lokeja tallennetaan ja miten Azuren komponentit nimetään.

– Kun asiat tehdään kerralla kuntoon, ei uusia sääntöjä tarvitse luoda jatkuvasti. Kaikkiaan pilvi tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet uusien palveluiden tuomiseen ja kehittyy koko ajan, oli kyseessä datalake, funktiot tai edistynyt analytiikka, tiivistää Pillikko.

Tutustu myös:

Moderni pilvi meets finanssimaailma

Huomioi nämä 10 asiaa, kun viet yrityksen palvelut pilveen

Lue lisää tarjoamistamme pilvipalveluista.

Uutiset

Kestävän rahoituksen direktiivit lähestyvät vauhdilla

Kestävä rahoitus on aihe, jonka merkitys ilmastonmuutoksen kiihtymisen myötä on entisestään lisääntynyt. Kestävän rahoituksen määritelmä on toki laajempikin, ympäristötekijöiden lisäksi siinä tarkastellaan myös yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyviä näkökulmia, eli...

Tiimityön pohjana luottamus ja kommunikaatio

Tässä sisältösarjassa tuomme esille Profit Softwaren eri kehittäjätiimejä. Tällä kertaa tutustumme Jereen ja Teemuun, jotka työskentelevät yhdessä mm. Data Masking -ratkaisun parissa. Ratkaisua voidaan käyttää henkilötietojen häivyttämisessä eli maskauksessa. - Me...

Blogi

Tuotekehitystä ketterästi ja yhdessä oppien

Tässä sisältösarjassa tuomme esille Profit Softwaren eri kehittäjätiimejä. Nyt esittelyvuoron saa Mikan ja Teron johdolla tuotetiimimme, joka on erikoistunut Profit Life & Pension -järjestelmään tunnetussa ja pitkäaikaisessa finanssialan asiakkuudessamme. Mika...

Mitä löytyy modernin sopimushoitojärjestelmän ytimestä?

Digitalisaatio on jo monen vuoden ajan ollut kestopuheenaihe vakuutusalalla. Koronaviruksen tuoma paine pystyä palvelemaan asiakkaita etäyhteyksin kiihdytti keskustelua entisestään. Yhtiöt ovatkin viimeistään koronan myötä kehittäneet asiakasrajapinnassa tapahtuvaa...

Alanvaihtajina IT-alalla

Haastattelimme kolmea, jo pitkän uran vakuutus- ja pankkialalla työskennellyttä profitlaista: Annikaa, Elkaa ja Maijaa. Annikalla ja Elkalla on takanaan parisenkymmentä vuotta työskentelyä vakuutusalalla, Maijalla on pitkä kokemus pankkimaailmasta. Alanvaihtajina...

Me tarjoamme turvallisen alun tech-uraansa aloitteleville

Alkuvuoden 2022 aikana olemme saaneet yli kaksisataa työhakemusta juniorpositioihin eri paikkakunnille. Loistavista hakijoista valitsemme keväällä aloittamaan eri tiimeissämme toistakymmentä nuorta osaajaa. Meillä on kokemusta jo useiden vuosien ajalta uraansa...

Profit Software tarjoaa monipuolisia haasteita junior-kehittäjille

Ilmari tuli Profit Sofwarelle töihin vuoden 2021 toukokuussa. Hän on opiskellut Lappeenrannan yliopistossa tuotantotaloutta, pääaineenaan data-analytiikka päätöksenteossa. Etsiessään kesätöitä hän löysi Profit Softwaren työpaikkailmoituksen ja kiinnostui lukemastaan....