Tiimi vaihtoi testaustyökalunsa Cypressiin – nämä hyödyt siitä seurasi

joulu 20, 2021 | Blogi, Finanssi

Paraneeko vaihtamalla? Jos sen tekee harkitun vertailun ja asiaansa palvelevan kriteeristön mukaan, niin kyllä. Tämän huomasivat Profit Loans & Collaterals -tiimissä nykyaikaista antolainausratkaisua yritysrahoituksen tarpeisiin kehittävät koodarit. Tärkeä osa kehitystyötä on ratkaisun käyttöliittymän end-to-end-testaaminen, jota tehdään omassa testausympäristössään. Tiimissä kaikki kehittäjät ovat moniosaajia, jotka tekevät joustavasti kaikkia kehitysvaiheen eri tehtäviä, joten myös testaaminen kuuluu jokaisen pöydälle.

— Testausautomaatioon olemme aiemmin käyttäneet Robot Frameworkia, joka ajaa automaattisia robottitestejä. Huomasimme kuitenkin, että testit hajoilivat satunnaisesti. Kun jokainen kehittäjä sitten joutuu painimaan testien selvittelyiden kanssa vuoron perään, tähän menee aika paljon aikaa, kertoo kehittäjänä työskentelevä Timi Voutilainen.

Tiimin kehittämän ratkaisun vaatima testimassa on suuri, koska testattavia ominaisuuksia on paljon. Yhden testiajon ajamiseen kuluu aikaa keskimäärin 40–60 minuuttia. Kahden vuoden aikana tiimissä on ajettu automaatiotestejä yli 5000 kertaa. Kun testimäärät ovat suuret ja niihin kuluu aikaa, on tärkeää, että testit ovat luotettavia.

Uutta työkalua lähdettiin etsimään tunnettujen ja laajasti käytössä olevien ratkaisuiden kautta. Testien luotettavuus oli tärkein kriteeri. Robot Frameworkin kanssa toimittaessa onnistumisprosentti saattoi olla mitä vain 90 ja 97 prosentin välillä – tämän luvun oli noustava. Toinen kriteeri oli se, että testaustyökalun käyttö olisi mahdollista TypeScriptillä, jota käyttöliittymätoteutuksessa käytetään – tämä helpottaa kehittäjän työtä, kun testaustyökalua varten ei tarvitse vaihtaa käytettävää kieltä toiseen.

Myös se painoi vaakakupissa, että testaustyökalun ominaisuudet ovat monipuoliset ja mahdollistavat esimerkiksi ongelmatilanteiden imitoinnin siten, että testaaja näkee, mitä http-kutsuja käyttöliittymältä lähtee. Niin ikään tyypitetyn kielen käyttö, esimerkiksi rajapintatyypitykset, olivat kriteeri bugien vähentämiseksi.

— Päädyimme lopulta Cypressiin, joka on suosittu testaustyökalu maailmalla. Huomasimme nopeasti, että se täyttää kriteerimme ja tarpeemme, ja näin ollen helpottaa ja nopeuttaa kehitystyötä, Timi kertoo.

— Se, että voimme tehdä testejä samalla kielellä, jolla työskentelemme muunkin kehityksen parissa, auttaa selkeän arkkitehtuurin rakentamisessa ja ylipäätään sujuvoittaa tekemistä, Timi jatkaa.

Cypressin monipuoliset ominaisuudet mahdollistavat esimerkiksi paremmat debuggaus-ominaisuudet, jokaisen vaiheen yksityiskohtaisen erittelyn käyttöliittymältä ja jopa suoran tuen videolle ongelmatilanteiden eri vaiheiden selvittämiseksi, mikä ei aina pelkkää kuvaa katsomalla ole niin yksiselitteistä.

— Virheiden löytäminen on Cypressissä ylipäätään helpompaa, Timi toteaa.

— Tulokset, joita testien ajo tuottaa, osoittaa meille hyödyn työkalun vaihdosta. Lisäarvo asiakkaalle on laadukas tuote, joka toimii luotettavasti.


 

Lue myös muita blogejamme Profit Loans & Collaterals -tiimin työskentelystä:

 

Sovellusarkkitehti Jussi Profit Softwarella: ”Kehittäjät, jotka kehittävät omaa tekemistään, eivät voi muuta kuin onnistua.”

Hyvät sprinttirutiinit helpottavat projektissa aloittamista

Devaajan päivä

Uutiset

Open Insurance, portti uuteen palvelu- ja tuoteinnovaatiomaailmaan?

Payment Services Directive 2 (PSD2) -direktiivin siivittämänä Open Banking avasi joitakin vuosi sitten ovet aivan uuteen maksamisen maailmaan. Nyt kaupan kassalla riittää, kun vilauttaa älykelloa ja verkko-ostokset voi maksaa parilla klikkauksella. Open Banking toi...

Blogi

Järjestelmäuudistus – teknologian päivitys vai myös muuta?

Järjestelmäuudistuksen yhteydessä kuumia puheenaiheita ovat muun muassa digitalisaatio, automaatio, konversio ja migraatio. Eikä edellä mainituissa ole mitään väärää, tärkeitä tekijöitä, joilla varmistetaan, että uusi järjestelmä toimii halutulla tavalla ja tuottaa...

Mitä opimme etäaikana asiakastyöskentelystä

Keväällä 2020 alkanut pandemiatilanne muutti työskentelytapojamme. Siirryimme työskentelemään etänä ja totuimme pitämään yhteyttä Teamsissa niin kollegojen kuin asiakkaidenkin kanssa. Kasvotusten tapahtuva kommunikointi kokouksissa, käytävillä ja kahvihuoneissa jäi...

Tuotekehitystä ketterästi ja yhdessä oppien

Tässä sisältösarjassa tuomme esille Profit Softwaren eri kehittäjätiimejä. Nyt esittelyvuoron saa Mikan ja Teron johdolla tuotetiimimme, joka on erikoistunut Profit Life & Pension -järjestelmään tunnetussa ja pitkäaikaisessa finanssialan asiakkuudessamme. Mika...

Mitä löytyy modernin sopimushoitojärjestelmän ytimestä?

Digitalisaatio on jo monen vuoden ajan ollut kestopuheenaihe vakuutusalalla. Koronaviruksen tuoma paine pystyä palvelemaan asiakkaita etäyhteyksin kiihdytti keskustelua entisestään. Yhtiöt ovatkin viimeistään koronan myötä kehittäneet asiakasrajapinnassa tapahtuvaa...

Alanvaihtajina IT-alalla

Haastattelimme kolmea, jo pitkän uran vakuutus- ja pankkialalla työskennellyttä profitlaista: Annikaa, Elkaa ja Maijaa. Annikalla ja Elkalla on takanaan parisenkymmentä vuotta työskentelyä vakuutusalalla, Maijalla on pitkä kokemus pankkimaailmasta. Alanvaihtajina...